Mikä on tietoturvaseteli? Näin se toimii

Tietoturvaseteli on valtioneuvoston antama asetus tietoturvan kehittämisen tuesta, joka tuli voimaan viime viikolla 1.12.2022. Uuden määräaikaisen tuen avulla yritykset voivat tehdä konkreettisia parannuksia järjestelmiensä tietoturvaan. Tietoturvasetelistä on kaksi eri suuruusluokkaa. Pienempi näistä on arvoltaan enintään 15 000 euroa ja suurempi enintään 100 000 euroa. Suurempaa seteliä on jo viikon sisällä haettu paljon ja se on jo ylittänyt sille myönnettävissä olevan rahoituksen. Pienemmälle setelille myönnettyä rahoitusta on kuitenkin vielä varaamatta reilusti.

Mitkä ovat tietoturvasetelien edellytykset?

Tuen saamisen edellytyksenä on, että yritys on rekisteröity Suomeen, on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen ja kuuluu kriittiselle toimialalle (elintarvikehuolto, energiahuolto, finanssiala, jätehuolto, kemianteollisuus, logistiikka, media-ala, metsäteollisuus, muovi- ja kumiteollisuus, rakennusteollisuus, sosiaali- ja terveydenhuolto (sis. lääkehuolto), sotilaallinen huoltovarmuus, teknologiateollisuus, tietoyhteiskunta tai vesihuolto). 

Pienemmän eli enintään 15 000 euron tietoturvaseteli on suunnattu pienille ja keskikokoisille yrityksille. Sitä voi hakea vain riippumaton yritys, jonka vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa ja, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 250 henkilöä. Pienemmän tietoturvasetelin tukea voi saada esimerkiksi tietojärjestelmien tarkastus- ja arviointityöhön tai henkilökunnan kouluttamiseen ja osaamisen kehittämiseen.

Enintään 100 000 euron tietoturvaseteli on tarkoitettu uhkamallinnuksiin ja hyökkäyksenestotestauksiin sekä näiden perusteella tarvittaviin välittömiin toimiin tietoturvan parantamiseksi. Tällä tietoturvasetelillä yritykset voivat kattaa enintään 70 prosenttia tietoturvaprojektin kuluista.

Voit lukea tarkemman kuvauksen edellytyksistä kyberturvallisuuskeskuksen sivuilta.

https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/hae-tietoturvan-kehittamisen-tukea

Kehitä yrityksesi tietoturvaa!

Parempaa hetkeä kehittää yrityksen tietoturvaa ei ole. Pienempi tietoturvaseteli antaa oivan mahdollisuuden tarkastaa yrityksesi yleisen tietoturvan, identiteetin- ja pääsynhallinnan nykytilan ja käytännöt tai pilviympäristön tilan.

Tietoturva-arviointi

Saa ajantasainen ymmärrys yrityksen tietoturvan tilasta ja kriittisistä kehityskohteista.

Pilviympäristön arviointi

Hahmota käytössä olevien pilvipalveluiden tietoturvallisuuden tila ja kehityskohteet.

Identity and Access management

Kartoita identiteetin- ja pääsynhallinnan nykytila ja saa toimintasuunnitelma tulevaisuutta varten.

Sales

+358 44 504 4828
sales@weare.fi